torstai 1. lokakuuta 2009

Libanonilaista ruokaa

Päätimme käydä kokeilemassa libanonilaista ruokaa ravintola Farougessa. Olimme kuulleet kehuja ruuasta, harmittelua palvelusta ja korkeista hinnoista.

Alkupalaksi söimme Falafel-pyöryköitä, jotka olivat maukkaita ja meheviä. Toiseksi alkupalaksi tilasimme lampaanlihalla ja pinjansiemenillä täytettyjä pieniä piiraita. Saimme kuitenkin feta-juustolla ja tomaatilla täytettyjä tulisia pasteijoita. Kerrottuamme sekaannuksesta saimme tilaamamme piiraat. Fetatäytteiset piiraat olivat tosiaankin tulisia ja fetan ja tomaatin sijaan maistuivat lähinnä mintulle. Lammas-pistaasipasteijat olivat hyviä ja sopivan mausteisia.

Pääruuaksi tilasimme kardemummalla ja timjamille marinoidun kanavartaan ja häränfilee vartaan aiolin kera. Lisäkkeeksi tilasimme paahdettuja kasviksia, jotka sisälsivät palsternakkaa, juuriselleriä ja punasipulia. Häränfilee oli oikein maukasta ja kana sopivasti kardemummaista. Paahdetut juurekset olivat melko mauttomia.

Libanonilainen punaviini Château Musar toimi hyvin ruokien kanssa. Viini oli väriltään hieman mehumainen, mutta maku oli sopivan mausteinen ruokien kanssa.

Kun olisimme olleet tilaamassa jälkiruokaa tarjoilija kysyi voisimmeko vaihtaa pöytää, koska eräs seurue halusikin ruokailla alakerrassa. Totesimme että voimme ihan hyvin vaihtaa pöytää. Vaihdettuamme pöytää saimme valikoiman talonjälkiruokia. Baklawa oli todella makeaa kuten kuuluukin. Nuudeli tuorejuustokakkunen oli rapea ja makea. Mansikkasorbet oli yhtä aikaa kirpeää, raikasta ja sopivan makeaa. Suklaatorttu oli ihanan suklaista eikä ollenkaan makeaa. Tuoreet vadelmat, mansikat ja mustikat sekä mansikkamelba täydensivät jälkiruokia.

Aika tuntui kuluvan enemmän odottelussa kuin ruokaillessa mikä ei ollut ihme kun täydessä salissa oli vain yksi tarjoilija. Tilanne oli hieman ikävä, mutta varsin tyypillinen suomalaisessa ravintolassa.

Yhteenvetona voisi todeta, että ruoka oli hyvää mutta hieman hintavaa ja palvelu ystävällistä mutta hidasta.

1 kommentti:

  1. Hei Ilona,
    Olen jonkun kerran ajatellut että voisimme mennä Farougeen mutta aina se on jäänyt - olen lukenut noita samansuuntaisia kommentteja muiltakin. Ei tuo teidän kokemuksennekaan juuri rohkaissut, pöydän vaihdattaminen ei minusta ole sopivaa. Lea

    VastaaPoista